
Cat Lee & Co – Meaow
“Something old,
something new,
something borrowed,
something blue”
Tämä mitä syvällisin englantilainen morsioruno kuvaa täydellisesti Cat Lee & Co:n uuden albumin “Meaow” musiikkia. Sillä miten muuten voisi kutsua sitä musiikillista gumboa, jonka nelihenkinen combomme on synnyttänyt? Toiset kutsuvat sitä bluegrassiksi, toiset taas rockabillyksi; joillekin se on mustalaisswingiä, joillekin deltabluesia. Yhtä kaikki, kukkaisnuorten 60-luvulla sitä olisi kutsuttu ”pop-musiikiksi”, ehkäpä hieman tarkentaen ” folk-musiikiksi” ; akustisten soittimien vuoksi tietysti.
On turha kerrata enää yhtyeemme historiaa. Miksi kukaan haluaisi kuulla siitä. kuinka kitaristi Stefanos Hirvonen ja rumpali Honey Aaltonen kohtasivat toisensa ensi kerran vapunaattona erään riihimäkeläisen ravintolan takahuoneessa havaiji-musiikkianarkistien kokouksessa ja olivat aiheuttaa mellakan puhenvuoroillaan Django Reinhardtin ja Robert Johnsonin sielusta?
Mitä mielenkiintoista on siinä, että parhaan kontrabasistin haluttuaan he soittivat Timo Tuppuraiselle, joka välittömästi irtisanoutui Jennifer Lopezin maailmankiertueelta ja kysyi lakonisesti ” koska aloitetaan”?
Entä ketä voisi vähempää kiinnostaa, että he kerran herttoniemeläisessä postikonttorissa kohtasivat nuoren postiljoonittaren, joka painavia paketteja nostellessaan lauloi samalla alakuloista bluesia ja esittäytyi nimellä Miss Cat Lee? Historia on tylsää.
Akustiset soittimemme hämmentävät helposti herkkiä mieliä, kyllä me voimme sen ymmärtää: onhan niiden sointi perin hentoinen. Siksipä eräät nykyajan musiikkiteknokraatit meitä kutsuvatkin – piloillaan tietysti – ”dinosauruksiksi”. Mutta älkää unohtako dinosaurusten kohtaloa: nykyajan lapset rakastavat dinosauruksia.
Kuulkaa, meidän musiikissamme Artemis sipsuttelee punaisilla korkokengillään Pohjoiselle Rautatieasemalle lumihangessa kissa olkapäällään. Ja särkynyt sydäminen Tuhatkauno etsii tietään puutarhaan syksyn väreistä unelmoiden. Ja ken on kuullut Miss Cat Lee:n heläjäväistä laulua ja katsellut hänen fotogeenisiä kasvojaan, ei voi olla yhtymättä kertosäkeeseen: ”Sä kaunehin oot…”.
1. Heartaches & Highways comp. Timo Tuppurainen, lyrics Katri Somerjoki
2. In the Garden comp. Timo Tuppurainen, lyrics Katri Somerjoki
3. Red High Heels comp. & lyrics Stefanos Hirvonen
4. Innocent Diana comp. Stefanos Hirvonen, lyrics Stefanos Hirvonen & Katri Somerjoki
5. Find a Way com. T. Tuppurainen, lyrics Miss Cat Lee
6. Gare du Nord comp. Stefanos Hirvonen
7. Meaow comp. Stefanos Hirvonen, lyrics Katri Somerjoki
8. The Colours of Autumn comp. & lyrics Honey Aaltonen
9. Le Tournesol comp. Timo Tuppurainen, lyrics Katri Somerjoki
10. While I’m Dreaming comp. Timo Tuppurainen & Katri Somerjoki, lyrics Katri Somerjoki
11. Snowflakes comp. & lyrics Stefanos Hirvonen
12. Bei Mir Bist Du Schön comp. Sholom Secunda, lyrics Jacobs Jacobs


