
Sinkkosen Jäinen kaupunki –albumi on helsinkiläisen muusikon ja tuottajan Karl Sinkkosen sävelyksistä koostuva konseptilevy. Jäinen kaupunki yhdistää urbaanit selviämis- tarinat viiltäviin rakkauslauluihin. Musiikillinen linja venyy tarttuvista popmelodioista rajoja rikkoviin kokeiluihin. Myös elokuvasäveltäjänä tunnetun Karl Sinkkosen jylhä tuotanto ja sävelkieli niittaavat puhuttelevan kokonaisuuden kasaan.
Jäisen kaupungin sanoituksista vastaavat Mauno Paajanen, Timo Kalevi Forss sekä Karl Sinkkosen kirjailijaisä Lassi Sinkkonen. Laulut tulkitaan neljän huikean solistin voimin. Äänessä ovat Maria Hänninen, Mauno Paajanen, Tuomas Kaila ja Karoliina Kallio. Soittajakaarti koostuu maamme eturivin musiikoista. Mukana ovat Karl Sinkkosen lisäksi muun muassa Jimi Sumén, Puka Oinonen, Dile Kolanen ja Tommi Lindell.
Jäinen kaupunki on jatkoa Sinkkosen Liikkuvat maailmat -albumille (Poko Rekords/Seal on Velvet 2006), joka perustui Karl Sinkkosen säveltämiin Lassi Sinkkosen runoihin. Jäiseltä kaupungilta on keväällä julkaistu single ”Keijo se on okei jo”. Samasta biisistä on on luvassa myös Juha Lankisen ohjaama musiikkivideo, jonka pääosassa nähdään näyttelijä Konsta Mäkelä.
Lisätiedot Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen


